lauantaina, maaliskuuta 07, 2009

Inho

Nukun levottomasti, herään nihkeästi. Tällainen elämänmeno ei ole omiaan parantamaan oloani.

Sain viimein aikaiseksi nousta sängystä, kun hermostuin alakerrasta kantautuneisiin siivouksen ääniin. Ne muistuttivat minua siitä, millaisessa epäjärjestyksessä asuntoni on.

Aamupäiväni alkavat aina ahdistuneissa tunnelmissa. Saadakseni vaatetta päälle minun täytyy kulkea makuuhuoneeni kaapiston peiliovien ohi. Inhosin sellaisia jo lapsuudenkodissani, vaikka kehonkuvani oli tuolloin myönteisempi.

En nimitellyt anatomiaani tuttavallis-pilkallisesti ruhoksi. En peitellyt vartaloani pakkomielteisesti, eikä minulla ollut tarvetta höyryttää kylpyhuoneen peilejä, jotta kehtaisin tulla pois suihkusta. Uskaltauduin jopa uimahalliin. Olin onnellisesti yhtä syömishäiriötä ja paria psykoseksuaalista traumaa köyhempi.

Ei kommentteja: