Lähtökuopat

Sosiaalinen elämäni on vaatinut kuluneet kaksi päivää lähes kokonaan, joten en ole saanut tilaisuutta käsitellä saati kirjata tuntojani. Lienee sanomattakin selvää, että ahdistukseni alkaa kuohua yli.

Sain tänään selville, että otollisin tilaisuuteni poistua näyttämöltä koittaa näillä näkymin puolentoista viikon kuluttua. Takaraja on tiukempi kuin alun perin ajattelin, mutta siihen on sopeuduttava. Muutamalla viikolla ei ole tällaisissa tapauksissa merkitystä - itsemurhan tragediaa ei uhkaa inflaatio.

Lähestyvä deadline pakotti minut kuitenkin harkitsemaan vaihtoehtojani uudelleen. Yritän huomenna hakea itselleni moniammatillista apua, jollaisen tarpeessa olen ollut jo useamman vuoden.

Ainakin muutaman tunnin ajan minulla on vielä toivoa.

Pakopiste

Tänään olen miettinyt, miksi puhun niin sujuvasti futuurissa. Kenet yritän vakuuttaa siitä, että minulla on suuria suunnitelmia ja myönteisiä odotuksia tulevaisuuden suhteen?

Pyrinkö olemaan pahoittamatta läheisteni mieltä etukäteen? Vai uskonko yhä, että selviän kriisistäni hengissä?

Tosiasiassa taidan suojella itseäni näkemästä seinää umpikujan päässä. Olen jo käyttänyt kaikki mahdollisuuteni muuttaa suuntaa, joten voin enää vain sulkea silmäni ennen törmäystä.